Viulisti
Jessica Koskela
Matkani musiikin ammattilaiseksi ei ollut aivan suoraviivainen. Aloitin viulunsoiton 6-vuotiaana ja opiskelin Ylivieskan seudun musiikkiopistossa aina lukion loppuun saakka. Luokion jälkeen opiskelin ensin tredenomiksi ja tein rahoitus- ja kaupanalan töitä muutaman vuoden. Haave ammattimuusikkoudesta eli minussa kuitenkin koko ajan. Olin harrastanut viulunsoittoa kaikki vuodet ja se tuntui eniten omalta jutulta.
Vuonna 2019 päätin lähteä tavoittelemaan unelmaani musiikin ammattilaisena ja pääsin opiskelemaan musiikkipedagogiaa Centria ammattikorkeakouluun opettajanani Kreeta-Maria Kentala. Valmistuin musiikkipedagogiksi instrumenttipedagogin linjalta 6/2023. Kentalan lisäksi olen saanut arvokasta opetusta kamarimusiikkiperiodeilla mm. Juho Alakärpältä, Teemu Kupiaiselta ja Petja Kainulaiselta.
Tällä hetkellä keikkailen viulistina ja laulajana ympäri Suomen. Tuotan Seinäjoen uusia häämessuja ja olen myös osa Loihtima -yhtyettä. Työskentelen Jokilatvan opistossa viulunsoiton opettajana ja mieskuoron johtajana. Lisäksi järjestän aikuisille viulunsoiton kursseja ja vuokraan viuluja. Olen tuottanut Jousten Riemua -jousisoitinkurssin vuosina 2021-2025. Tammikuussa 2026 voitin Vuoden Hääyrityskilpailussa Vuoden Ohjelmapalvelu 2026 -palkinnon.
